Takaisin edelliselle sivulle

09.11.2006 klo 15:20, muokattu 09.11.2006 klo 15:27
Fantasialiigojen syvintä olemusta selvittämässä

Virtuaaliurheilun tutkimusprojektini ei suinkaan ole jäähyllä, vaikka sivustolla onkin ollut luvattoman hiljaista. Olen jo pitkään seurannut Internetin virtuaalimanageroitavia fantasialiigoja suurella mielenkiinnolla (luonut jopa itse kokeilumielessä oman Futispörssi-joukkueeni). Tutkimuksellisestikin asia on "vaivannut" jo viime vuotisesta IS Liigapörssistä saakka. Mielestäni fantasialiigat ovat oikeastaan virtuaaliurheilua "parhaimmillaan" - yhdistyväthän niissä reaalimaailman oikeat urheilusuoritukset ja digitaalisuuden mahdollistama pelinomainen osallistuminen kiehtovalla tavalla toisiinsa.

Olen tosiaan urheilun ja mediaurheilun tutkimisen harjoittamiseltani keskittynyt alkusyksyn ajan melko lailla muihin työkuvioihini, mutta nyt päätin tehdä jälleen jotain konkreettista oman lempiaiheenikin suhteen. Tarkoitus olisi jossain välissä kyhäillä kasaan tieteellistä (?!) artikkelia fantasialiigojen ja virtuaalimanageroinnin maailmasta. Olen jälleen kerran kiinnostunut puhetavoista ja etenkin virtuaalisuuden ja reaalimaailman digitaalisista kytköksistä. Niinpä kyselyosuudesta löytyykin nyt virtuaalimanagerin työhönottoon liittyvä tehtävänanto.

Fantasialiigat ovat mielestäni erinomainen esimerkki digitaalisesta kulttuurista. Virtuaalimanageroinnin voi nähdä muodostaneen oman mediaurheilun kuluttamisen "alakulttuurinsa", jonka tulkitsemisessa autatte minua suuresti, kun täytätte teemakyselyistä löytyvän FANTASIALIIGAT-osuuden.



Osallistu kyselyyn liittyen tähän kirjoitukseen



Lähetä oma kommenttisi:

Nimimerkki:


Kommentti:


Syötä koodi + 1:
number





 

Tutustu tutkijaan


Ehdota aihetta


Kiitokset Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolle jonka myöntämä apuraha mahdollisti sivuston toteuttamisen.