|
Takaisin edelliselle sivulle
09.06.2006 klo 00:32, muokattu 14.06.2006 klo 11:27
Neljän vuoden odotus palkitaan kohta
|
MM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään perjantaina 9.6. ottelulla Saksa-Costa Rica. YLE lähettää 9.7. Berliinissä pelattavaan loppuotteluun huipentuvan kisakuukauden aikana lähes 150 tuntia suoraa (lukuunottamatta päällekkäin pelattavia alkulohkojen viimeisiä otteluja, joista se näyttää aina toisen jälkilähetyksenä) televisiokuvaa ottelutapahtumista.
|

|
YLE:n MM-jalkapalloaiheiselta Internet-sivustolta voi reaaliaikaisen seurannan lisäksi lukea ennakoita ja raportteja – taustatiedoista löytyy jokaisen joukkueen esittely ja uutiset päivityyvät tietenkin tuoreeltaan. YLE:n teksti-tv:n sivulta 620 aukeaa oma MM-kisojen seuraajan selviytymispakettinsa. Unohtaa ei tietenkään sovi radiotakaan, jonka kautta voi nauttia kaikista jatkopelien sekä muutaman alkulohkon ottelun suorasta selostuksesta ja kisakatsauksista. MM-kisauutiset ja –tulokset saa tietenkin reaaliaikaisina myös kännykkään. Tekstiviestipalveluiden ohella wapin kautta hyödynnettävät mobiilipalvelut tuovat kisatapahtumat puhelimen ulottuville. Ja vaikka MM-kisojen televisio-oikeudet ovatkin YLE:llä, löytyy suomalaisista televisiokanavista ainakin MTV3:lta omat Internetin kisasivunsa. Netissä kuhisee kisojen aikana muutenkin niin FIFA:n ja verkkolehtien sivuilla kuin keskustelufoorumeillakin – eikä vähiten vedonlyönnin merkeissä. Painetuista kotimaisista julkaisuista – ulkomaisista puhumattakaan – muun muassa ISVeikkaaja on jo pitkän aikaa herkutellut kisojen lähestymisellä julkaisemalla esimerkiksi omat kisaextransa, ja viimeistään aivan kisojen alla intoutuvat myös sanomalehdet kasvattamaan urheilusivujensa palstamääriä. Ja tässä vain jotain mainitakseni.
|
|